Red Bull Knockout Hollanissa

Hollannin Red Bull Knockout kisa oli uudenlainen kokemus. 650 kuljettajaa ja suurin osa ihan normaaliharrastelijoita starttasi kilpailuun, joka siis ajettiin Scheveningenin turistirannalla Hollannissa. Turistikausi tosin oli varmasti jo päättynyt ainakin kylmästä tuulesta päätellen mutta kurapyörille oli saatu varsin hienot puitteet aikaiseksi.

Kilpailu ajettiin sunnutaina ja saavuin paikalle lauantaina. Lauantaina oli ohjelmassa pienet haastattelut TV:hen, koska kilpailu näytettiin suorana Hollannin TV:ssä.

Paikallinen kisajärjestäjä kertoi, että viime vuonna kilpailu oli houkutellut katsojia noin 150000 ja varsin paljolta se näytti myös tänä vuonna.

Itse kilpailuun sain kaluston Hollannin maahantuojalta ja huolto tapahtui KTM tiimin rekalla. Kilpailun formaattina oli ensin suorittaa 1,5 h karsinta, jonka jälkeen oli 45 minuutin tauko. Tämän jälkeen alkoi vasta ns. oikea kilpailu, joka kesti sen 1,5 h jälleen.

Omalla kohdalla kisaselostus jää varsin lyhyeksi, koska bensa loppui jo ensimmäisen lähdön aikana noin tunnin paikkeilla. Meillä meni ilmeisesti tiimin huoltojoukkojen kanssa hieman ajatukset ristiin tankkauksen kanssa, jonka vuoksi lähdin vielä yhdelle kierrokselle ja olisi pitänyt tullakin tankkaamaan. No sehän loppui sitten perimmäiseen mahdolliseen mutkaan ja pyörän työntäminen pehmeässä hiekassa on varsin työlästä, joten laite jäi sinne ja lähdin kävelemään varikolle.

Varikolla sanoin, että jos hakevat pyörän mahdollisimman nopeasti, niin kerkeän vielä kisaan. No pojat lähtivät etsimään pyörää mutta jostain syystä eivät löytäneet sitä ajoissa kisaan, vaikka kuinka yritin selittää tarkasti missä se on.

Eli kisasta jäi varsin laiha saalis mutta olen ihan iloinen, että mitään pahempaa ei sattunut. Oman lyhyenkin kilpailun aikana kerkesin kaksi kertaa joutua yliajetuksi sekä kerran olin muuten vain jumissa pyöräjoukossa noin viiden minuutin ajan. Onneksi pienillä mustelmilla selvittiin ja nyt tiedän sitten ensi vuonna minkälainen kilpailu odottaa, jos kutsu käy.

Tässäpä oli sitten kausi 2008 kisojen osalta tässä. Ensi vuonna sitten jatketaan uusin eväin ja toivottavasti saan ajettua nyt ehjän kauden pitkästä aikaa. Se ei todellakaan olisi pahitteeksi. Erittäin suuri kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja kaikille, jotka ovat olleet hengessä mukana. Toivotaan, että sinnikäs yrittäminen palkitsee jo ensi kaudella!!!

Jätä kommentti