Ponts ja kisakauden avaus

Ajokausi 2010 käynnistymässä - Kuva: Jonty Edmunds
Kuukauden verran ollaan täällä Espanjassa majaa pidetty ja yritetty päästä taas ajamisen ihanuuteen kiinni. Helppoa se on tosin ollut Suomen lumisten ja kylmien olosuhteiden jälkeen ja täytyy tunnustaa, että on se vaan mukava ajaa kesärenkailla.
Viime viikonloppuna kausi avattiin virallisesti ja kisapaikkana toimi Espanjan Ponts. Se oli siis itselle kauden ensimmäinen mutta järjestyksessään toinen Espanjan mestaruussarjan osakilpailu ja kaksipäiväinen. Eli luonteeltaan todella lähellä MM-sarjan viikonloppua ainoan eron ollessa extremetestin puuttuminen. Se olisi kyllä varsinkin allekirjoittaneelle ollut hyvää treeniä. Tosin hyvää treeniä kisa oli joka tapauksessa.
Rata meni aika reikäiseksi eikä aikaakaan huolloissa ollut liikaa ja koko ajan oltiin liikkeessä. Kilpailussa oli mukana monia MM-sarjan miehiä muun muassa: Salminen, Tarkkala, Cervantes, Mena, Ljunggren, Guerrero, Oblucki ja Galindo. Kilpailun taso oli siis ainakin kohdillaan ja vertailukohtia löytyi monia.
Molempien päivien yleiskisan voitot nappasi Cervantes ja samoin molempien päivien toinen oli Guerrero. Kolmas ja neljäs sija meni ristiin Salmisen ja Menan kanssa. Itse olin lauantaina kahdeksas ja sunnuntaina pienien hölmöilyiden jälkeen seitsemäs.
Luokkatuloksissa olin viikonlopun E2-luokan yhteispisteissä kolmas Cervantesin viedessä voiton ja Salmisen ollessa toinen. Hieman harmitti varsinkin sunnuntain kämmit, koska mahdollisuuksia olisi ollut myös paremmille sijoille yleiskisassa. Tiimikavereista Mena oli siis hivenen nopeampi mutta Ljunggren taas puolestaan jäi taakseni aika reilusti, joten kuitenkin kokonaisuudessaan viikonlopusta jäi ihan positiivinen fiilis. Tai sanotaanko, että semmoinen medium suoritus. Onpahan sitten ainakin parannettavaa MM-kautta ajatellen.
MM-kausi siis tosiaan starttaa huhtikuun 10. päivä Espanjan Valverde del Caminosta. Siitä seuraavana viikonloppuna kilpaillaan samaa sarjaa Portugalin Fafessa. Sitten onkin suunnitelmissa tulla piipahtamaan Suomeen ja katsomaan josko sitä olisi lumet sulaneet.
Vielä on ohjelmassa viime hetken valmistautumista MM-avaukseen ja extremetestiä yritetään vielä harjoitella, koska se on tuntunut olevan viime vuosina tuo akilleen kantapää. Positiivinen asia on se, että nyt ei tarvi ainakaan enää pyörää sääliä. Se kun tuossa extremepätkillä tuntuu ottavan iskua aika pahasti.



Tsemppiä tulevaan kauteen!
Oot paras!