Panssari Cross Country

Kuva: Mika Vuolle
Nyt on kolme viikonloppua kisailtu putkeen ja eilen ajoin kahden tunnincross country kilpailun Hämeenlinnassa Parolassa. Kisaan lähtö tuli hieman äkkiä, koska tulimme Portugalista vasta keskiviikko iltana ja takana oli pari valvottua yötä auton ratissa. Valmistautuminen olisi siis voinut olla parempikin. No onneksi Celle ruuvasti pelit iskuun niin saatiin pelit ja mies viivalle.
Kyseessä oli armeijan maille tehty Suomen Sixi-joukkueen varainhankintakilpailu, jonka tuotoilla kerättiin varoja tämän vuoden Meksikon MM-joukkuekilpailuun. Reitistä oli oli onnistuttu tekemään todella hieno ja vauhdikas. Se oli myös tarpeeksi leveä, jolloin myös mutkissa oli enemmän kuin yksi linja. Toivotaan, että alue saadaan käyttöön myös uudestaan, koska puitteethan ovat vallan mahtavat.
Sitten itse kisaan. Huonon startin jälkeen sain hivutettua itseni kärkikolmikkoon ja sillä kaavalla ajettiin muutama kierros. Ajattelin alkaa lyömään painetta kärjessä ajaneelle motocrossista tutulle Erikssonille mutta pienen arviointi virheen seurauksena tulos oli se, että löysin itseni nostelemasta vehkeitä kuraspoorista. Strategiani kuivui siis kasaan ennen kuin se oli alkanutkaan. Minuutin verran siinä nostelin ja kerkesin jo ajattelemaan, että pääseekö tästä pois ollenkaan mutta lopulta sain pinnistettyä takarenkaan ulos spoorista ja kampeamaan pelit reunalle. Ja eikun matkaan taas.
Tipuin kolmanneksi Erikssonin ja Hellstenin taakse ja pikkuvelikin oli liimantunut imuun kiinni. Onneksi mitään teknisiä ongelmia ei sen seurauksena tullut ja pääsin jatkamaan kisaa. Ainoa selvä asia oli se, että nyt täytyi todella lisätä vauhtia tai ainakin koittaa ajaa mahdollisimman kovaa loppuun asti. Muutamat lipat tuli matkalla vielä otettua ja se myös hieman haittasi takaa-ajoa mutta lopulta onnistuin saamaan kärjen kiinni ja ohituksen tein viimeisellä kierroksella. Ja sillä tavalla tultiin myös maaliin.
Kärkikolmikko siis V.Salonen, Toni Eriksson ja L.Salonen. Hellstenin kohtaloksi koitui valitettavasti keskeytys ja taisi myös sama kuraspoori tulla tutuksi missä minä olin ollut kiinni hetkeä aikaisemmin.
Seuraavaksi ajetaan Italiassa enduroa ja MM-sarjaa. Kilpailut ovat 22.-23.5.2010, joten jos kalenterissa on tyhjää eikä kotona ole pihahommia, niin sinne sitten katsomaan!


