Nummelan SM-enduro
Paljoa ei ole kerennyt tapahtumaan sitten Italian MM-kisojen jälkeen. Treenattua on tullut aika hyvin ja Riihimäen MM tässä odotellaan pikkuhiljaa.Sitä ennen oli kuitenkin ensimmäinen ns. kesä-SM-osakilpailu Nummelassa viime sunnutaina.
Kilpailut käytiin Nummelassa paikallisen moottorikerhon isännöimänä ja täytyy sanoa, että tuli taas kyllä mokailtua. Koko ensimmäinen kierros tuntui jo siltä, että vaikeata on ja sama meno jatkui pätkillä. Kaatumiset eivät ainoastaan rajoittuneet pätkille, vaan onnistuin kaivamaan maata myös siirtymillä. Lähtöparini Miko Mellin joutuikin tämän tästä pysähtymään ja kysymään, että onko kaikki hyvin. No kaikki ei todellakaan ollut hyvin ja hermo tuntui olevan ainakin loppu.
Kisan puoleen väliin tultaessa oli osumaa tullut, sekä mieheen että pyörään, siihen malliin, että oli pakko hieman löysätä ja edes yrittää pysyä pystyssä. Toiselle kierrokselle sain hieman kerättyä puristuksia ja nousin sitten yleiskisan viidenneksi ja luokkani neljänneksi. Se ei ollut kyllä ihan sitä mitä lähdin hakemaan ja kokonaisuutena päivä oli aika synkkä.
Tällä hetkellä olen kolmantena SM-pisteissä. Silvan tosin karkasi hieman mutta kaikkeen on vielä mahdollisuuksia, tosin ei kyllä samanlaisilla suorituksilla kuin nyt oli. Seuraavana tosiaan on vuorossa se paljon puhuttu MM-kotikilpailu Riihimäellä 13.-14.6. ja toivotaan, että mies pysyy ainakin pystyssä siellä.


