Mäntsälän SM
Kisatouhut jatkuvat entistä tiiviimmällä tahdilla ja viime viikonloppuna oli kauden viimeistä edellinen SM-osakilpailu Mäntsälässä. Sinne lähdettäessä minulla oli vielä teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen vaikka alkuvuodesta Päijänneajojen tuomat 1,5 kertaiset pisteet jäivätkin väliin. Lisäharmia tuotti myös oikean nilkan loukkaaminen jalkapallopelissä juuri ennen kisaa, joten maksimaalista suoritusta oli haettava.
Täytyy tähän väliin todeta, että kyllä moottoripyöräily on ehdottomasti yksi turvallisimmista lajeista harrastaa. Tai ainakin allekirjoittaneen kohdalla kaikki muut lajit näyttävät tuovan huomattavasti enemmän kaikennäköisiä vammoja , jotka sitten haittaavat varsinaista työtä. No se on sellaista välillä ja sitten itse kisaan.
Muutaman ajetun pätkän jälkeen yllätyin tulosten kuulemisten jälkeen, että keikuin yleiskisassa kolmentena. Se oli siis positiivinen yllätys. Siihen se päivän positiivisuus sitten omalta kohdalta jäikin, kun jäin viimeisellä erikoiskokeella syvään spooriin kiinni ja nostelin vehkeitä sieltä reilu pari minuuttia.
Kyllä oli mahtavat fiilikset, kun muutenkin sai varoa koko ajan laittamasta toista jalkaa maahan. Tipuin luokassa neljänneksi ja samalla haihtuivat mestaruushaaveet Mäntsälän kuraspooriin. Pientä lohtua toi kuitenkin SM-joukkuemestaruus Sipoon Moottorikerholle, jossa ajoivat siis minun lisäkseni Jari Mattila ja Pete Pohjamo.
Oli hyvä homma, ettei tarvinnut aivan tyhjin käsin kuitenkaan palata. Henkilökohtaisella puolella olen tällä hetkellä kolmantena ja muutaman viikon kuluttua ajettavassa Sysmän SM-osakilpailussa päätetään kausi SM:n osalta. Sitä ennen kuitenkin MM-sarja saa päätöksen ensi viikonloppuna Ranskan St. Flourissa ja MM-sarjassa olen tällä hetkellä kahdeksantena.


