Lumi yllätti Espanjassa

Täällä Husaberg-tiimin piti järjestää kuvaus- ja testipäivä
Terveisiä täältä lumisesta Espanjasta! Pari viikkoa ollaan nyt treenattu ajamista ja kelit ovat olleet hyviä siihen tarkoitukseen. Tai oikeammin hyviä juuri tähän päivään asti. Tänään kun tiimin testit ja kuvaukset piti alkaa niin heräsimme 15 sentin lumikerrokseen. Toivotaan, että jostain löytyy joku hivenen parempi paikka siihen tarkoitukseen.
Tosiaan ajamista on nyt taas harjoiteltu ja ihan hyvillä fiiliksillä yritetään tässä 390 kuutioista kurmuuttaa. Tukikohtana olemme pitäneet Rosesissa sijaitsevaa taloa, jonka pihalta löytyy pari crossitestiä sekä extremetesti. Puitteet ovat siis todellakin kunnossa. Tiimikaverit Ljunggren ja Sjöö liittyivät seuraan muutama päivä sitten ja myös Aholan kanssa on ajettu. Mitään sen kummempia ongelmia ei ole vielä tullut ja toivotaan, että saadaan jatkaa samalla kaavalla.
Seuraavaksi suunnitelmissa on sunnuntaina paluu Suomeen viikoksi ja sitten takaisin harjoittelemaan ja ajamaan Espanjan mestis pari viikkoa ennen MM-sarjan alkua.



Moi Valtteri
Täällä reenataan maan, tosi lujaa meinaan SALLA on pitäjän nimi.
Ja alla on tosi komee Husa… siis karhu sukset siis ne pitkät puikulat joita täällä kutsutaan perunoiksi.
Lunta täälläkin löytyy n.800mm nääs sitä tarkkuutta tarvitaan.
Ollaan täällä asenteella mukana treeneissä.
esko ja tiina.
Terve!
Kiitoksia kommenteista. Kolme päivää ajettiin autolla ja sitten löydettiin ajomestat ilman lunta. Nyt alkaa pyörä oleen säädöissä kesää kohti.