Kiteen SM-enduro

kiteen sm enduro

Kuva: Janne Harala

Italian MM-osakilpailun jälkeen seuraava viikonloppu kisailtiin kotoisessa Suomessa ja kysymyksessä oli kaksipäiväinen SM-osakilpailu Kiteellä.

Etukäteen kilpailua oli kehuttu hivenen MM-tyyppiseksi ja kisapaikalle tultua pystyi hyvinkin toteamaan, ettei mistään läpästä ollut kysymys. Reitti kun oli pitkästä aikaa erittäin upea ja vauhdikas mutta valitettavasti siis samalla harvinaista herkkua Suomen oloissa. Viime vuosina kun suomiendurossa on totuttu puunkiertoon ja solisluusiksakkiin, niin nyt ei voinut muuta kuin hymyillä.

Järjestäjä ansaitsee myös isoa kättä erikoiskokeiden siimoittamisesta molemmin puolin, joka todella on hyvä juttu joka suhteessa. Esimerkkinä voidaan mainita suomiendurossa aika ajoin esille nouseva erikoiskokeilla “oivaltaminen” eli suomeksi sanottuna oikominen, joka siis siimoituksella pystytään karsimaan aika minimiin. Hyviä puolia oli myös se, että kilpailun siirtymät oli kiitettävästi viety pois yleisiltä teiltä metsikköön, jolloin ajoa tuli hyvin myös ek:n ulkopuolella eikä kuskien tarvinnut hytistä pitkillä tiesiirtymillä.

Lauantai-iltana kisattiin MM-tyyppinen supertesti, jossa kuljettajat kisasivat toisiaan vastaan, kunnes oli enää kaksi jäljellä finaalissa. Itse ajoin finaalissa mutta valitettavasti toinen sija jäi käteen, kun Porvoon lahja mantsalle onnistui laittamaan meikäläisen ruotuun. Eli kyseessähän oli siis tällä hetkellä SM-johdossa keikkuva Oskari Kantonen. Varsinainen endurokisa meni ihan hyvin molempina päivinä.

Lauantaina voitin luokan ja olin yleiskisassa toinen reilun kuuden sekunnin päässä päivän voittaneesta Nikanderista. MM-sarjasta tuttu Tarkkalan Make päästeli totaalissa sitten kolmanneksi ja Kantosen Osku neljänneksi. Päivän nopein oli kuitenkin erikoiskokeiden valossa viisinkertainen maailmanmestari Samuli Aro mutta hänen kohtaloksi koitui kolme AT-minuuttia ja se tiputti miehen seitsemänneksi.

Sunnuntaille mies sitten sisuuntui ja pamputti yleiskisan voiton reilun kahdenkymmenen sekunnin turvin meikäläiseen verrattuna. Tuloksena allekirjoittaneella siis luokan ja yleiskisan toinen. Päivän kolmas oli Tarkkala ja neljäs Nikander. Täytyy sanoa, että kilpailu oli paras SM-osakilpailu miesmuistiin sekä järjestelyt kaikin puolin onnistuneet.

Oli ilo olla ajamassa tämmöistä kilpailua. Siispä toivonkin, että muut järjestäjät ottavat mallia Kiteen SM-kisasta ja tulevaisuudessa saamme ajaa samantyyppisiä kilpailuja myös “suomiendurona”.

Seuraavana on vuorossa kesäkuun puolessa välissä Puolan MM-osakilpailu sekä heti viikon päästä siitä Slovakian MM-osa. Sitten tuleekin MM-sarjassa vuoroon pienimuotoinen kesäloma ja meikäläinenkin vanhenee taas vuodella. Ei muuta kuin seuraavaan kertaan!

Jätä kommentti