Enduron SM-sarjan avaus Pälkäneellä

Enduron SM-sarjan avausNo niin nyt on sitten kausi 2009 pyörähtänyt virallisesti käyntiin.

Tuloksena SM-avauksesta toinen sija Avoimessa luokassa tiimi- ja kerhokaveri Petri Pohjamon jälkeen.

Kilpailu käytiin Pälkäneen Laitikkalassa ja keli oli talvinen. Lunta oli ja pakkanen pyöri siinä kuuden asteen molemmin puolin ja viimeisellä siirtymällä jääkalikkana ajaessa meinasi Päitsin ”ihanuus” muistua väkisinkin mieleen.

Pete laittoi kyllä sellasta kyytiä menemään, että en mahtanut mitään. Ero oli maalissa 54 sekuntia. Petteri Silvan oli Avoimen luokan kolmas. 125-luokan voitti Pentti Nurminen ja 250 4T- luokan voitti kerhokaveri Jari Mattila. Pikkuveli Lauri Salonen veti pikkunelareissa hienosti kolmanneksi.

Hieman jäi kyllä harmittamaan huono ajo. Parempaan olisi pitänyt pystyä, koska treeneissä olen ajanut mielestäni paljon paremmin. Täytyy nyt sitten vaan todeta, että ehkä oli vain huono päivä. Toisaalta taas tästä on hyvä lähteä parantamaan seuraavaan osakisaan Nummisiin, joka siis ajetaan parin viikon kuluttua sunnuntaina 1.3.

Ja täytyy myös sen verran tunnustaa, että pyörä saatiin kasaan vasta edellisenä iltana, koska koko viikko meni mystisen öljynpaineongelman kanssa painiessa. Eli tallissa tuli Cellen kanssa vietettyä aikaa enemmän kuin radalla.

Seuraavana onkin sitten ohjelmassa lähtö kohti Espanjaa sisältäen lyhyen visiitin tiimimme tukikohtaan Ruotsin Örebrohon. Sitten olisi tarkoitus ajaa kesäkelillä sen verran mitä vajaassa parissa viikossa kerkiää ja palata ajamaan siis tuo Nummisten SM-kisa. Ja sitten taas takaisin etelään ja valmistautumaan ensimmäiseen MM-osakilpailuun.

Jätä kommentti